tiistai 25. toukokuuta 2010

SUVIVIRSI

Viimeistään tällä hetkellä useissa kodeissa käy hyörinä - ensi viikolla moni nuori sekä aikuisopiskelija saa päätökseen pitkän tien ja juhlat voivat alkaa!

On hetki aikaa kerätä voimia ja sen jälkeen aloittaa uusilla haasteilla. Pää pyörällä ajatuksia mihin asetun, mikä on paikkani? Elämännälkä on kova ja niin pitääkin.

Luin Helsingin Sanomista Roosa Murron kolumnin ja jotenkin toivoisin että kaikki eivät ajattelisi ihan samoin.
 Koulutus ja elämässä eteen päin pääseminen sekä pärjääminen ovat tärkeitä asioita, mutta huolestuttavaa on mielestäni se jos nuoret unohtavat elää! En tarkoita että kaikkien pitäisi heittää reput selkään ja etsiä itseään Intian vuoristossa ikuisuuksia, mutta pieni hengähdystauko on kai jokaiselle ja jokaikäiselle tarpeen.
Monien mielestä varmaankin "hullu ajatus" mutta, valtion säätämä "pakollinen" irtiotto - armeija, antaa myös aikaa miettiä mikä minä olen. Itselläni on kaksi poikaa ja tytär. Välivuosi sekin on, vähän erilainen - helppoa se ei aina ollut, ja onko siinä käskyttämisessä sitten järkeä, siihen en ota kantaa, mutta varmaankin siellä moni asia asettui paikoilleen. Ja nythän tytötkin voivat halutessaan tehdä samoin. Lisäksi onneksemme on monia muitakin tapoja;  kuka lähtee vapaaehtoistyöhön, kuka maailmalle ja osa jatkokoulutukseen hetimiten.

Parasta on valitsemisen vapaus ja tärkeää kuunnella ihan itseään!

Minulle, henkilölle, joka käy melko lailla aina täysiä, kuten Duracell-pupu, haluan kaiken heti tai mieluiten olisi pitänyt olla jo. On ollut äärettömän haastavaa ja nautinnollista aloittaa puutarhurina. Mikään ei valmistu heti. Varmuutta ei ole mistään. Jos saan satoa, onnistuuko kuivaus? Tuleeko hometta? Tuholaisia?
Joka päivä käyn juttelemassa kasveilleni ja odotan innolla mitä maasta työntyy. Nuorisoni pitää minua täysin kajahtaneena - joskin se ei lie heille outoa;o)

Olen löytänyt odottamisen ilon ja opin koko ajan, että kaikkea ei voi suunnitella etukäteen ja tärkeintä - suunnitelmia on lupa muuttaa!

 NYT NAUTITAAN JA JUHLITAAN - ONNEA KAIKILLE!!!

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

SALVIAA JA RISTIKONTEKOA

Aurinko!

Kyllä on mukavaa - vaikkakin naapureiden kannalta varmaan haasteellista, meillä alkaa aamut jo ennen kuutta! Höger ei malta olla enää paikoillaan ja kärkkyy lintujen sekä ampiaisten!! perään heti aamutuimaan. Minä kun kehuin että omaan koiran joka arvostaa aamu-unia. No nyt nukkuu onnellisena ja arvatkaa missä...Sängylläni ja muka niin sikeässä unessa, että ei ajatustakaan lähteä pois. Eli "Battle Of Sänky" on käynnistynyt. Painoeroa meillä on enää 6 kiloa (minun plussakseni, täten julkisesti kerrottakoon;o)

Olin ajatellut laittaa tänään tänne ohjeen helposta ja herkullisesta salvia-sitruunapastasta ja ilokseni huomasin, että Maikkarin aamussa, ruokaosiossa myös käsiteltiin salviaa..Yhteensattuma, mutta ei anneta sen haitata.

Eli tällaisena hellepäivänä kun kiireellä pitää päästä multahommiin tai rannalle, sekä töihin ja kouluun salviapasta on nopea "fastfood".

Keitä pasta, sillä aikaa freesaa pannulla salvian lehtiä ja valkosipulia voi/öljyseoksessa. Valuta pasta, sekoita salviaan ja raasta päälle sitruunan kuorta, parmesaania, pippuria ja hyppysellinen chilisuolaa tai tavallista maun mukaan. Voilé!

Ristikko ei muuten tarkoita sanaristikkoa vaan sitä seinämää, mitä vasten kasvit kasvavat... En vielä myönnä etteikö akkuporakone pysy käsissäni, mutta tekele on aika onnettoman näköinen. Nyt hanskat käteen ja yksi yritys vielä, sitten odottelen innokkaita nikkari-ihmisiä apuun!

Samoin  olen opetellut pistokkaiden juurruttamista kasveista, eli seuraavan viikon tuotokset ovat erityisen mielenkiintoisia... Joku on joskus maininnut, että liika innostus ei ole hyväksi, mutta minusta on hauskaa kun voi huomata että joka päivä oppii jotain uutta - oli se tapa sitten helppo tai vähän vaikeampi!!

Kuvia luvassa - jos ovat julkaisukelposia!!

Eikä tarvittu sänkytaistelua - 50 kiloinen sylikoirani päätti majoittua kirsu kaulaani vasten parveketuoliin, syliini, läppärin päälle ja mitä ilmeiseimmin odottaa putoavia paahtarinpaloja, suklaakahvia sille en anna!

perjantai 14. toukokuuta 2010

HAIKEITA, MUTTA MUKAVIA MUISTOJA AURINGOSSA

Ei olisi uskonut vielä keskiviikkona, että tänään nassu kärähtää ja kukat huutavat vettä!
Olen viettänyt nostalgisia muistelopäiviä - syynä "Escapade des Gourmets" retki, joka kasvattaa suosiotaan Ranskassa minkä ehtii. Retki on aina toukokuun toinen sunnuntai. Tänä vuonna mukaan pääsi 2000 ennakkoilmoittujaa. En voinnut välttyä miettimästä mitä saman tyyppisiä tapahatumia meillä Suomessa on tai voisiko asialle tehdä jotain. No, meillä ei ole viinitiloja ehkä ihan riittävästi, mutta paikallisia herkkuja ja hauskoja tilaisuuksia on (jos jättää nyt kaikki eukonkannot ym. pois), eli tehdä maaseutua tutuksi. Ruokaa, tapoja, juomia ja tärkeintä - ihmisiä!

Escapade des Gourmets on 6 km pituinen "lenkki" joka kierretään lasinen viinilasi kaulassa ja joka kilometrin välein on tila, jossa saadaan viiniä sekä ruokaa. "Mise en bouche", aperatiivit ensimmäisellä, ruokineen ja juomineen, kilometri kilometriltä aina lisää herkkuja ja hyvää juomaa sekä mukavaa seuraa. Päättyen "Gâteau au chocolat" jälkkäriin makean punaisen rouge -viinin kera. Siis koko ruokalista juomineen ja liikuntaa samassa! Tapahtuma on kaikille vahvistuksen saanneille avoin; vanhukset, nuoriso, lapset, koirat - kyseessä ei ole siis mikään nirppanokkien herkuttelukierros. Lopuksi läksynsä ahkerasti tehneet tietävät mitä viinejä haluavat omaan viinikellariinsa tilata, lukemalla huolella täytettyä ruutuvihkostaan.

Itse muistelin erästä reilun kymmenen vuotta sitten tehtyä Ranskan matkaan, jolloin päätimme löytää paikkamme Provencesta. Mukana kaikki kolme lastamme 10- ja 15 vuoden välillä. Kohteena Provancen laidalla oleva Allens, josta teimme sateliittimatkoja monille viinitarhoille. Toki myös puuhasimme muuta - lastensuojelun ei tarvitse puuttua;o) Minulle itselleni jäi silloin rakkaus Provencen-viineihin. Järjestykseen niitä ei voi laittaa koska niitä on niin paljon!!

Otin kuitenkin jostain syystä muutaman etiketin talteen matkakirjoihimme - olivatko ne hyviä - vai oliko tilanne niin ihana? Lämmin kesäilta, hyvää ruokaa, uusi koti ja kaikki rakkaimmat lähellä - tiedä se, mutta AINA KUN SIELLÄ VIERAILEN pakko hakea Les Aureillades - ja Chateau Bonvallon - tiloilta muutama litra, naapurin sopuhintaan sekä vähän pidemmältä Bernen tilan Terres de Berne, jota muuten saa myös Alkosta!

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

TOUKOKUUN RUOKALISTA

ANTIPASTOT

- Marinoitua vihreää parsaa 5,00 €
- Voitaikinaparsapiiraita 4,20 €
- Feta-oliivinyyttejä 3,60 €
- Viikuna-parmakinkku makupaloja 5,40 €

KEITOT

- Juustoisa parsakeitto 3,20 €
- Perinteinen lihasoppa 4,60 €
- Porkkanasosekeitto kookosmaidolla 2,80 €

SALAATIT

- Pastapestosalaatti 3,50 €
- Parmakinkku-persikka-mozzarella salaatti, minttu-rakuunaöljykastikkeella 5,80 €

LIHA

- Porokiusaus 4,60 €
- Maksacurry 3,80 €

VILJATUOTTEET

- Moniviljaleipä 4,80 €
- Maalaisleipä 3,20 €
- Rahkapulla 1,30 €

tiistai 4. toukokuuta 2010

KEVÄT TULEE VAIKKA RÄNTÄÄ SATAA!!!

Aamu meni kukkia kiireellä siirtäessä lumi/räntäsateelta! Huh, en muista koska toukokuussa olisi ollut moinen ilma!
No, taimet kasvavat ja silakat uivat hyvin verkkoihin, lauantaina on Storörenissä, Sipoossa, aamulla kalastajat paikalla, ostaa voi kaikkea meren anninta mikä on tarttunut verkkoon, viimeistään klo 07.00. Itse haen ainakin silakat ja laitan ne savustuspönttöön.

Kivipuutarhanteko parvekkeelle on vielä hakusessa, viime yön siirtelin kiviä sinne ja tänne, mutta lopputulos ei ole vieläkään mieleinen. Onneksi ensi viikonloppuna perheessä juhlat ja vieraat voivat antaa hyviä ehdotuksia. Vaikka kuinka olisimme alamme ammattilaisia, on ehkä hyvä kuunnella myös muita, silloin lopputulos on paras!

Puutarhurin osa on nyt vaan odottamista, pieniä versoja joista toivottavasti kasvaa teille kaikille hyvää... Tänään tosin lumi/räntä on taas asettetanut pienet luontaiset ongelmat eteen, mutta mehän emme niistä hätkähdä. Tänä vuonna on loistokesä - onhan!

Puutarhasta kirjoihin... nyt on taas se aika kun laitamme postia Nicen kirjastoon suomalaiselle osastolle kirjalähetystä, eli kaikki jotka haluavat ilahduttaa suomalaisia kanssatyyppejämme kirjoillanne, siivotkaa "romunne" pois hyllyistä ja laittakaa pinoon. Me haemme ja toimitamme ne paikallisen kirjaston "Suomiosastolle". Olemme tehneet yhteistyötä nyt kolmatta vuotta, eli kaikki kirjallisuus on tervetullutta, koulukirjoista dekkarien kautta huippu älykkäisiin kirjallisuustieteiden klassikoihin! Yhteys minuun - noudamme ja hoidamme perille, ei maksa mitään. Parasta on se oivallus kun menet Nicessä kirjastoon ja lainaat oman kirjasi..;o)